« elokuu 2006 | Main | lokakuu 2006 »

syyskuu 30, 2006

Ihmisoikeuksia

bush.gif

Washinton Postissa kerrottiin, että jenkkilähettiläs oli harmistunut, kun Irakin poliisit ovat käyttäneet kidutusta puristaessaan tietoja pidätetyiltä. Lähettiläs oli uhannut lopettaa Irakin poliisin rahoittamisen, koska Yhdysvaltain lait eivät salli heidän rahoittaa armeijoita tai poliisivoimia, jotka rikkovat ihmisoikeuksia.

Minkälaisessa pullossa on tämäkin ihminen kasvanut, kun ei ole koskaan kuullut, että mikä maa pitää Guantanamossa vankileiriä ja saattaapa olla etteivät siellä kaikki ihmisoikeudet tule kunnioitettua. Taitaa olla sama maa, joka antaa Israelille 2 miljardia vuodessa sotilasapua muun avun lisäksi. Israelinkin käytännöissä saattaa joku nähdä aavistuksenomaisia ihmisoikeusrikkomuksia.

Posted by Linnuntietä at 10:08 PM | Comments (0) | TrackBack

syyskuu 27, 2006

G-miehiä

ab.gif

Ranskalaiset kirurgit ovat suorittaneet kokeen leikkaamalla miehen kädestä hyvänlaatuisen kasvaimen (luomen?). Sinänsä toimenpiteessä ei ole mitään kummallista, mutta se tehtiin painottomassa tilassa 20 sekuntin pätkissä. Tuollaiseen minäkin olisin voinut mennä koehenkilöksi, koska olisi ollut mukavaa kokeilla tuota painottomuutta.

Jos tuo sen sijaan on alkua vaativammille operaatioille, niin saavat hakea muualta koehenkilönsä. Luomen poisto vaati 31kpl kahden G:n vetoa ja yhtä monta nolla G:n työntöä. Jos olisi leikkauspöydällä rintakehä auki sahattuna, niin ehkä kaipaisi jotain muuta kuin G-voimia posket roikuksissa, välillä haima selkärankaa vasten puristuneena ja välillä maksa katossa.

Posted by Linnuntietä at 9:31 PM | Comments (0) | TrackBack

syyskuu 26, 2006

Taidetta koteihin

aatu.jpg

Tänään olisi ollut tarjolla vesiväritöitä Jefferys Auctioneerissa Cornwallin Lostwithielissa ja suhteellisen huokeaan hintaan. Tekijä ei ole van Gogh vaan taulut on signeerannut A Hitler tai AH, jonka otaksutaan olevan "se" Aatu. Salkku ja sieltä taulut löytyivät Belgiasta ullakkohuoneesta lähellä seutua, jossa Aatu oli palveluksessa ensimmäisen maailmansodan aikana.

Taulut ovat maisemamaalauksia ja joissain niissä on rakennuksia. Hintojen odotettiin nousevan noin 3000 puntaan. Hitler ei aikoinaan päässyt Wienin taideakatemiaan ja koomista kyllä myi taulujaan erään juutalaisen (!) taidekauppiaan kautta. Sieltäkö ne nirhaumat juontuivat?

Tauluja katsellessa on hieman ristiriitainen olo. Toisaalta tuntuu, että parempi oli ettei hän jatkanut harrastustaan, mutta toisaalta taiteilijana hänestä olisi ollut varmaan vähemmän harmia.


Posted by Linnuntietä at 8:03 PM | Comments (0) | TrackBack

syyskuu 24, 2006

Out of bounds

garcia.gif

Jäi eilisestä valituksesta jokin kaivelemaan. Nimittäin se, että metsät ja kasvit taitavat hyödyntää hiilidioksidia eivätkä suinkaan tuota sitä. Tai ehkä ne sitäkin vähän tuottavat, mutta ennen kaikkea hiilidioksidista sokeria ja happea. Siksi kai puistoja kutsutaan kaupunkien keuhkoiksi.

Tänään päättyi golfin Ryder Cup Euroopan ja USA:n välillä. Sen tv-lähetyksestä voisi ruikuttaa sen verran, että kommentaattorit Asko Arkkola ja Lassi Tillander ovat joka päivä olleet totaalisesti out of bounds eli pelialueen ulkopuolella. Vaikka heihin usein liitetään maininta "Suomen golfin grand old men", niin kyllä heidän pitäisi pysyä kommentaattoriboxin ulkopuolella.

En usko, että he olivat kännissä vaan ilmeisesti heillä yksinkertaisesti on jo liian monta golfkierrosta takanaan. Herrat olivat jatkuvasti aivan pihalla yleistilanteesta ja ajankohtaisista tapahtumista, kuten esimerkiksi mihin pelaaja löi pallonsa ja kuka pelaaja löi milloinkin. Olihan se alkuun hauskaa, mutta rajansa kaikella.

Posted by Linnuntietä at 8:17 PM | Comments (0) | TrackBack

syyskuu 23, 2006

Henkilökohtainen päästökauppa

co2.gif

Käsittääkseni päästökauppa on sitä, että tuotantolaitos (samalla päästöjä ilmakehään laskeva laitos) voi ostaa muiden päästökiintiöistä päästöja jos sen tuotanto sitä vaatii tai jotain sen suuntaista. Ajaessani töistä kotiin kuulin jonkun viherpiipertäjän esittävän, että meidän suomalaisten pitäisi olla edistyksellisiä ja siirtyä henkilökohtaiseen päästökauppaan. Hän varmaan tarkoitti sillä autoilua, veneilyä, moottoripyöräilyä, ilmailua ja muuta vastaavaa. Jos matkustaa paljon lentäen, niin täytyy maksaa siitä enemmän kuin maripaitainen piipertäjä, joka käyttää aina polkupyörää eikä liiku kotoaan kirpputoria kauemmas.

Seuraava vaihe on ettei saa lenkkeillä, urheilla tai muutenkaan kiihtyä, koska hengitys kiihtyy ja hiilidioksidin tuotanto kasvaa, koteja ei saa tuulettaa, koska lämpö menee harakoille, kotikasvit kielletään, koska niistäkin erittyy hiilidioksidia. Naapurini joutuu lopettamaan kiinalaisen puugrillin käytön (tai maksaa siitä vaikka kehui sen olleen NIIN halvan), koska siitä vasta lähteekin palamattomia hiilivetyjä ja mikrohiukkasia. Sallittua on lojua sängyssään ja hengittää mahdollisimman rauhallisesti ja kevyesti. Irina Krohnin johtamat joukot kulkevat lähiöissä vahtimassa ettei turhia päästöjä pääse ilmakehään.

No niin, sainpahan hengästyä vielä eikä tarvitse välittää kenenkään kommenteista...

Posted by Linnuntietä at 8:23 PM | Comments (0) | TrackBack

syyskuu 20, 2006

Veljekset rintamalla

boj.gif

Nopeasti on entisissä sosialistivaltioissa opittu markkinatalouden tapoihin. Ennen oli välilaskun aikana lauma ihmisiä maleksimassa (ei työskentelemässä) koneen ympärillä ja jokaisella oli oma pieni tehtävänsä. Kuvassa vasemmalla oleva herra Lasarov ajoi koneen tullessa follow-me autoa, toimitti koneen dokumentit toimistoon, tilasi tankkauksen, johti kuormausta, toimitti tasapainolaskelmat koneelle ja huolehti matkustajien boardauksesta. Ja kaikki sujui nopeasti eikä koskenut yhtään.

Kiinalaisten mielestä me valkoihoiset ollaan kaikki samannäköisiä kuin kaksoset ja toisaalta minunkin mielestä noissa bulgaareissa on paljon yhteistä. Herra Lasarov muistuttaa kultahampaineen sitä entistä naapuriani, jonka pikkupoika kertoi mulle, että "meidän isä sanoi, että sun auto on ihan mustalaisten auto". Mitä se sitten tarkoittikaan.

Veljekset rintamalla on muuten yksi niistä kolmesta lauseesta, jotka aikanaan opin 40 tunnin venäjänkielen kurssilla. Kaksi muuta ovat olleet yhtä hyödyllisiä elämässä, ilmavoimamme ovat voimakkaat, lentokoneet pudottavat pommeja...

Posted by Linnuntietä at 9:07 PM | Comments (0) | TrackBack

syyskuu 18, 2006

Talvisäilö

talvi.gif

Sääennusteen mukaan prätkäilyaika jatkuu vielä pitkään kesäisenä, mutta jotenkin mulla on hytinä, että kohta se ei enää ole herkkua. Ajattelin kerrankin olla kaukaa viisas ja kunnostin tänään pyörän talvisäilöä varten. Huomenna pitäisi olla jopa sateeton päivä niin, että voin ajaa mopon talliin pestynä ja puunattuna.

Toivottavasti talven aikana tulee käyntiä jonnekin lämpimään, jossa voisi vuokrata prätkän edes päiväksi ja päästä hurvittelemaan sikäläisille mutkateille.


Posted by Linnuntietä at 9:02 PM | Comments (1) | TrackBack

syyskuu 17, 2006

Tutkittua tavaraa

istuin.jpg

Human Factors and Ergonomics Society julkaisi joskus tutkimuksen, joka vaikutti silloin erikoiselta. Siinä tutkittiin wc-pönttöjen korkeutta ergonomian kannalta englantilaisessa väestössä. Nyt törmäsin ehkä vielä erikoisempaan tutkimukseen. Tutkijat Royal Liverpool Hospitalissa selvittivät aihetta, että istuvatko naiset pöntölle mennessään pissalle julkiseen vessaan vai kyykkivätkö he vain pöntön päällä.

Yllättävää kyllä 85% naisista ei istuudu istuimelle vaan kykkii jotenkin sen päällä. Vaikka he olisivat tuttaviensa luona niin silti 38% toimii samoin. Tämä aiheuttaa sen, että virtsarakko ei tyhjene täysin vaan heidän täytyy sen takia vierailla kykkimässä useammin.

Näin sitä ovat miehet tietämättömiä naisten maailmasta ja ehkä tämä tieto kuitenkin auttaisi monissa talouksissa käytävään kinaan mikä on wc-pöntön kannen oikea asento ja miksi.

Posted by Linnuntietä at 9:20 PM | Comments (0) | TrackBack

syyskuu 16, 2006

Pienet purot, isot virrat

atm.gif

Kaikki äveriäät sanovat, että pienistä puroista ne isot virrat muodostuvat tai että ei ne suuret tulot vaan pienet menot. Tuo on aina kuulostanut niin hitaalta tavalta rikastua, että siksi kai odotankin vielä sitä nopeampaa tapaa. Daily Mail Englannissa kirjoitti, että vuoden 1999 jälkeen maahan on asennettu 30970 pankkiautomaattia, joista 25767 on sellaisia, jotka laskuttavat 1,5-3 puntaa jokaisesta nostosta. Eli valtaosa laitteista on maksullisia.

Tästä huolimatta 97% kaikista nostoista tapahtuu laitteista, jotka ovat ilmaisia. Engelsmannit siis jonottavat noihin 5203:een masiinaan säästääkseen pieniä puroja. Eivät nuo laitteet Englannissakaan ilmaisia ole ja ne vaativat huoltoa, joten joku (=kuluttaja) ne kyllä maksaa vaikkei ehkä rahaa nostaessaan.

Automaateista muuten nostettiin vuonna 2005 16450000000 puntaa (164.5 miljardia puntaa jos nollia on virheellinen määrä).

Posted by Linnuntietä at 8:11 PM | Comments (0) | TrackBack

syyskuu 14, 2006

Mutantti

eero.gif

Päällisin puolin näyttää kuin kuvassa Eero Mäntyranta sivakoisi Grenoblessa (?) kohti arvokisamitalia. Kyseessä on kuitenkin New Scientist-lehden mukaan kuitenkin mutantti eikä mikään teinimutantti vaan oikea Pellon Ihmemies.

Eero Mäntyrannalla on lehden mukaan EPOR nimisen geenin mutaatio, jonka takia hänen elimistönsä tuottaa 50% enemmän punasoluja kuin meidän tavallisten taaperoiden kroppa. Melkoista puuroa virtaa hänen suonissaan eikä siihen enää punaviiniä tarvita niin kuin minun perustelu omalle viinin käytölleni on.

Posted by Linnuntietä at 10:12 PM | Comments (0) | TrackBack

syyskuu 12, 2006

Canal Digital ja show voi alkaa

cd.jpg

Canal Digital on keksinyt todella osuvan sloganin. "Canal Digital ja show voi alkaa". Meillä on nyt toinen digiboxi ja kolmas kortti menossa. Käytän laitetta tosi harvoin, mutta silloin kun haluaisin katsoa jonkun leffan, niin takuuvarmasti se herjaa salatusta kanavasta vaikka olen kyllä maksanut niistä. Ja korjaus-show voi alkaa. Osaan jo asiakaspalautteen kaikki korjausvihjeet ulkoa. Sähkö pois laitteesta, virtajohto irti seinästä, kortti pois koneesta, johto kiinni, virta päälle, haluttu kanava päälle ja sitten kortti takaisin.

Tietysti digiboxi pitää olla päällä koko ajan, jotta mahdolliset päivitykset osaavat ryömiä boxin sisään. Joka kerta ihmettelen kuinka kaikki mökin mummot ja papat hallitsevat kaiken tuon laiterumban, kun kaikki lähetykset muuttuvat digitaalisiksi ja useimmat tarvitsevat digiboxia. Siihen on muuten juuri nyt aikaa 11kuukautta 18päivää 3tuntia 34 minuuttia ja 45 sekuntia.

Posted by Linnuntietä at 8:10 PM | Comments (0) | TrackBack

syyskuu 10, 2006

Muisteluita

ruk.gif

Viikonloppu meni vanhojen inttikavereiden kanssa Vierumäellä. Heti intin jälkeen meno oli huomattavasti railakkaampaa ja kosteampaa kuin nykyisin. Nykyisin kukaan ei vedä hirveitä lärvejä vaan kaikki ovat seuraavana aamuna ajokunnossa ja kärsimättömänä lähtemään kotiin.

Tällä kertaa tapaaminen meni urheilun merkeissä. kun kahtena päivänä pelattiin golfia ja ne, jotka eivät aikaisemmin olleet pelanneet saivat golfopetusta.

Vaikka inttiajoista on kauan aikaa, niin ei kuitenkaan noin kauan kuin kuva antaa ymmärtää. Yllättävän virkeitä ihmisiä on joukossa eikä kukaan ole dementoitunut vain vanhoja muistelemaan vaan kaikilla tuntuu olevan uusia verkkoja siellä sun täällä.

Posted by Linnuntietä at 8:41 PM | Comments (0) | TrackBack

syyskuu 8, 2006

Mistä me tullaan ja mihin me mennään?

bushit.gif

Sukututkija ym. Matti Höök Keravalta kirjoitti tämän päivän Hesarissa Bushin sukujuurista. Melkoisen varmaa kuulemma on, että vuonna 1640 Delawareen muuttanut Måns Andersson ja Bush ovat sukulaisia, mutta Månsin sukujuuret saattavat paljastaa Ykän suomalaiseksi.

Tämä suomalaisten kyltymätön kateus ruotsalaisten tekemisistä ja sanomisista on aivan posketonta ja menee nyt aivan käsittämättömän hölmöksi. Jos ruotsalaiset ovat halukkaita omimaan Bushin omakseen, niin älkää hyvät ihmiset estelkö sitä, annetaan mennä sinne ja hykerrellään perään jos joku hölmö on valmis ottamaan hänet.

Posted by Linnuntietä at 8:58 PM | Comments (0) | TrackBack

syyskuu 7, 2006

Ei elämästä selviä hengissä

camilla.jpg

Daily Mailissa oli tänään artikkeli, jonka mukaan ihmisten pitäisi syödä iästä ja sukupuolesta riippuen erilaista ruokaa. Suattaapi olla tai suattaapi olla jottei ookkaan. Tutkijat helpottavat asiaa sanomalla ettei tarvita 500 erilaista Weetabix aamiaismömmöä vaan riittäisi jos olisi viittä erilaista laatua. Jos siis esimerkiksi Alpen aamiasmuroja on nyt vaikka viittä eri laatua niin pitäisikö Alpen Natural muroja olla viidet versiot eri ikäisille miehille ja naisille, Alpen Extra Fruit muroja samoin viidet versiot, Alpen Original muroja viidet ja jne.

Kyllä läskin ympärillä liikkuu mieletön määrä rahaa. Ensin syötetään kaikki mahdolliset herkut, sitten ostatetaan diettiruat sitten kaupataan laihdutuskuurit ja pieneinä nicheinä tällaisia erikoisruokavalioita. Tämänkin DM:n artikkelin kirjoitta käyttää hauskaa kieltä, "Cooked tomato sauce CAN cut risk of breast cancer in SOME women" tai "Cranberries CAN help protect against bladder infections, and bananas CAN help eyesight". Suattaapi hyvinnii, vaikka ihmiskunnan historiaa tarkastellessa huomaa, että kaikki ovat kuitenkin kuolleet jossain vaiheessa ravinnosta riippumatta.

Minusta hedelmä Camillan kädessä näyttää aivan omenalta, mutta ilmeestä päätellen se on kuitenkin sitruuna.


Posted by Linnuntietä at 8:10 PM | Comments (0) | TrackBack

syyskuu 6, 2006

Eläimiä ratissa

elain.gif

Takaisin elämään flunssan jäljiltä. Fidel Castron toipilaskuvia katsellessa tuntuu kuin peiliin olisi katsonut.

Pohjois-Kiinassa olevan Hohotin lennonjohdon käyttämät radiot ovat huippuomituiset. Kun lennonjohtaja painaa tangenttia puhuakseen, niin kuulijalla on olo kuin myrkkyrausku tökkäisi piikkinsä molempiin tärykalvoihin. Itse puhe kuuluu ok, mutta tangentin painaminen aiheuttaa tuon kivuliaan kokemuksen.

Siellä tuntuu ABC:n uutisten mukaan olevan muitakin omituisuuksia. Joku nainen omisti koiran, joka tykkäsi käpelöidä auton rattia ja niinpä nainen antoi tämän hieman "kokeilla" autolla ajoa huonoin seurauksin. Ei silti, kun aamuisin katsoo itseään meikkaavia ja samalla kännykkää korvalla pitäviä autoilijoita, niin kyllä noita erikoisuuksia löytyy lähempääkin. Nyt, kun Heikki Kovalainen pääsi Rellun F-1 talliin, niin odotan mielenkiinnolla huomista työmatkaa ja sitä kuinka monta "aika-ajajaa" teillä näkyy.


Posted by Linnuntietä at 7:58 PM | Comments (0) | TrackBack